maanantai 16. syyskuuta 2013

3x OnePiece vol. 2

Aloitetaanpas tämä(kin) postaus parilla vaatteella jotka ovat olleet
valmiita jo ikuisuuksia, mutta ovat jääneet postaamatta.
Ensin tämä tunika, joka on kertaalleen postattu täällä, mutta
se oli liian pitkä tunikaksi. Niinpä lyhensin sitä kymmenisen senttiä
ja lisäksi vielä värittelin kangastussilla sydämen eteen.
Pari rasvatahraakin on mekkoon näemmä tullut, pesuun menee... =)

Esikoiselle on tullut tehtyä parit housut Ultimate Casual -kaavalla
OB 4/2013 -lehdestä. Kaava loppuu kokoon 128cm, mutta 
isonsin sitä vielä kokoon 134cm. Tässä housut KVK:n 
ruskeasta tähtivelourista. Toiset on tehty KVK:n turkoosista
joustocollarista, mutta niistä ei vielä ole kuvaa...

Pikainen kuva aamupalalla olevasta nuoresta miehestä, mutta
ainoa kuva jossa näkyy tämä paita. Poika valitsi itse
kankaan kesällä Triteksistä. Ihan peruspaita. =)

Sitten ne uudet jumpsuitit...
Tuntuu muodostuvan jo perinteeksi, että teen lapsille matkustuspuvut
kun lähdemme syksyllä ulkomaille. Viimeksi tein nämä puvut 2 vuotta sitten
kun lähdimme Teneriffalle. Viime viikon vietimme Rodoksella ja
sinne surautin lapsille lähtöä edellisenä yönä uudet puvut KVK:n
ihanasta, ohuesta joustocollarista. Nyt ei ollut aikaa applikoinneille
kun yöunet jäivät muutenkin olemattomiksi, mutta hiukan piristystä
puvut saivat Majapuun neuloksista, raitaresoreista ja taskuista. 

Tässä ollaan lähdössä, laukut pakattuina ja ihan innoissaan =)




Loppuun vielä oma mekko reissussa kuvattuna.
Ostin kankaan jo kesällä Triteksistä, mutta nyt vasta
ehdin ommella mekon samalla kaavalla kuin oman
mustan mekkoni aiemmin ja äidin harmaan pallomekon.

Kiva kaava ja ihanan ohut ja laskeutuva trikoo, 
kyllä kelpasi tallustella 35 asteen helteissä =)

2 kommenttia:

  1. Ihana matkustusasuperinne teillä, mainiota haalareita käyttäjiensä päällä. Eikä kyllä kakkoseksi jää tuo sun mekkokaan :)

    VastaaPoista
  2. Mietinkin, et ehditkö tekemään haalarit matkalle... :)
    Aivan ihanan värinen tuo vihreä haalari! On jotenkin just "oikee" vihreä ja sopii just eikä melkein käyttäjälleen! :)

    VastaaPoista