sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Chillax


Kiirettä tämä arki kun välillä ehtii jotain jopa ommella, mutta
postaukset meinaavat jäädä tekemättä... 
Tässä nyt jotakin, täytyy nyt yrittää skarpata ja postata 
muitakin vanhoja juttuja (kun joku kuvaisi ne, kyllähän mä sitten...)

Tämä postaus sai kimmokkeen Millamarin postauksesta, kun 
hän oli tehnyt tytölleen housut samalla kaavalla ja samasta 
kankaasta kuin mistä itsekin tein jo elokuun alussa. 
Pitipä siis itsekin laittaa housut tänne näytille. 

Kaavana siis Chillax ja kangas Kestovaippakaupan
raitatrikoota. Kelpasivat neideille ja ovat mukavaa
vaihtelua ainaiseen legginsit + tunika -pukeutumiseen.
Nämä ovat aavistuksen housumaisemmat kuin leggarit, joten
näiden kanssa voi mielestäni laittaa myös paidan, ei tarvi olla tunikamittainen.


Tässä on kolmikko ensimmäisenä koulu- ja tarhapäivänä. 
Tyttöjen paidat myös uudet. Värittelin valkoisia palloja 
kangastussilla. Pienempi sai jo aiemmin sydäntunikan
(hups, sekin on postaamatta...)
joten nyt hänellä nimen alkukirjain ja isompi neiti sai sydämen. 


Kaavaan tykästyneenä tein myös toiset chillaxit tytöille. 
Kestovaippakaupan vihreä velour hieman viileämmille keleille.
Pienemmän neidin taskuista pilkistää oranssi pallokangas,

.. ja isommalla neidille harmaa. Tässä yritetään kovasti lähestyä
Ysitien Lemmikin pupusaaren pupuja.


Laitetaanpa vielä kuvat paidasta, jonka tein ystävälleni
synttärilahjaksi. Vaikea arvata mitä hän harrastaa/tekee työkseen...

Tähdet ovat osa glitterikalvoa ja osa painettu kangasvärillä.


... to be continued... =)

1 kommentti:

  1. Hyvältä näyttää :-) Vihreä tähtivelour, oih! En tilaa, en tilaa, en tilaa...

    VastaaPoista