Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kudottua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kudottua. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. helmikuuta 2012

Mini Boden ja tuliaisia

Taas on tullut naputeltua tilauksia maailmalle. 
Ticketiltä odotan ensi talven toppavaatteita ja tänään
postipoika soitti ovikelloa ja toi alkuviikosta naputtelemani
tilauksen Bodenilta. 

Kesää odotellessa...
Viime kesänä oli aikomus ommella joustofroteesta haalarit, jotka
vois uimisen jälkeen vetäistä päälleen. Jäi tekemättä. 
Nyt bongasin nämä söpöiset pyyhemekot/-paidat, joita voi 
näin kesää odotellessa käyttää kotonakin ihan vain pyyhkeenä.
Eikä tarvi enää mökille raahata pyyhkeitä ja kylpytakkeja, pärjää vain näillä!

Isompi tyttö sai omenakuosin. Koko on 5-6vuotiaalle, halusin että on 
reilusti kasvunvaraa. Tyttö rakastui pyyhemekkoonsa, hän on vielä kuumetoipilaana
ja halusi pitää mekkoa koko päivän. Taisi olla ihanan pehmoinen päällä.

Kuopus sai kukkakuosin koossa 2-3vuotiaat. 
Peittää reilusti polvet, joten toimii hyvin pyyhkeenä. 

Esikoiselle valkkasin poikien puolelta tähtiä (mä vaan tykkään niistä).
Jälkikäteen kun katseltiin valikoimaa yhdessä, niin olisi kuulemma
mieluiten ottanut sinisen jossa ankkureita, mutta tähdetkin kuitenkin kelpaavat. 

Esikoiselle piti klikkailla mukaan tilaukseen vielä harmaat tähtisortsit
ja punaiset tähtitennarit. Miten niin mulla on joku tähtikausi menossa...

Sitten niihin tuliaisiin.

Ollaan lähdössä jonkun ajan päästä pohjoiseen, entisille kotikonnuille. 
Tarkoitus on vierailla useammassakin tuttavaperheessä ja majoittua heidän luonaan.
Tuliaisia siis tarvitaan. =)
Tässä siihen perheeseen, joiden luona aiomme olla useammankin yön. 
Kummipojalle tähtipaita. Kangas on Michas Stoffecken salaisesta paketista, 
punainen trikoo Triteksistä ja joustokantti Kestovaippakaupasta. 
Kaava on OB CW301 tyköistuva malli. 

Kummipojan pikkuveljelle, joka rakastaa punaista, tein tämän apilapaidan.
Kaikki kankaat ja joustokantti Kestovaippakaupasta. Kaava sama
kuin isoveljen paidassakin, pari kokoa pienempi vain. 

Yllättäen Angry Birdsit ovat suosiossa myös tässä perheessä, 
joten jotain niihin liittyvää halusin tehdä myös. 
Huovutetut tossut pikkuveljelle, punaiset tietysti. 

Oikeastaan ajatus tossuista lähti siitä, että kolme vuotta sitten
tein kummipojalle joululahjaksi huovutetut tossut, joita hän kuulemma
vieläkin väkisin kiskoo jalkaansa kun tykkää niin kovin pitää niitä. 
Ehkä siis aika viedä uudet tilalle...
Tässä kummipojalle mustat pommilinnut. 

Ja arvatkaa kuinka kävi kun meidän lapset näki nämä...
"MEILLE KANS!"
No, onneksi lankoja jäi vielä. =)

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Elossa!

Tervehdys piiiitkästä aikaa! Nyt on ollut kuulkaa niin hektinen puolitoista kuukautta, että blogin päivittäminen on ollut vain kaunis ajatus iltamyöhällä ennen nukkumaan menoa... Joulupukin konttiin tuli tehtyä paljon ompeluksia, mutta kuinkas ollakaan, kamera reistaili enkä saanut niistä kuvia. Jonkun verran kuvasin puhelimella, mutta kuinkas ollakaan, en saanut niitä siirrettyä koneelle kun puhelinkin on risa. Nyt on sitten uusi puhelin ja vanha kamera toimii taas jotenkuten. Aloitin myös jonkun verran työjuttujen tekoa, ja kaikki vapaa-aika... korjaan... se aika kun lapset ovat iltaisin nukkumassa on mennyt niissä merkeissä. Joulun jälkeen olen siis tehnyt tasan yhden käsityön. Yhden. Säälittävää.
Esikoiselleni kudoin pikapikaa kaulurin, kun herraa kutittaa villa, eikä meillä ollut kuin villakaulureita. Onneksi lankavarastosta löytyi merinovillaa, niin saatiin käyttökelpoinen kauluri herralle. Kuvakin napattu äkkiä ruoan jälkeen kun lapsilla oli taas kiire ulos. Suupielissä vielä jauhelihakastikkeen jämät...

No, kun ei ole vielä käsitöitä postattavaksi (ideoita kyllä on pää pullollaan), niin postataan pari kangasta.
Serkkuni pelasti minulle miehensä suvun kätköistä aarteita, jotka olivat menossa jo kaatopaikalle.
Tässä Marimekon raitakankaita puuvillaisena. Näistä ajattelin ainakin yhden kauluspaidan pojalle tehdä, muita ideoita ei vielä ole päässä varmistunut. Katsotaan mitä kankaat sanovat. =)

Tässä lisää Marimekkoa, mansikoita ja tuollaista suurempaa kuviota. Noita vihreitä oli kaksi, ovat olleet verhokappoina käytössä. Muuten kaikki kankaat olivat ihan kankaita. 

Tässä vielä  muitakin puuvillakankaita, eivät Marimekkoa. 

No nyt lähden tästä hommiin, tänään ja huomenna aion käyttää illat käsitöihin, 
katsotaan tuleeko valmista/esittelykelpoista tulosta =)

P.S. Kaksi uutta lukijaakin oli löytänyt tiensä tänne pitkän tauon aikana. Tervetuloa!!!

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Vauvalahja ja Huutistelua

Tämä viikko on vierähtänyt edellisen postauksen kankaita esipestessä. Ne pienet hetket kun on käsitöitä ehtinyt edes ajatella, ovat kuluneet ystävän vauvalle villatakkia kutoessa. Malli on Novitan lehdestä syksy 2009 ja koko on 56cm. Tosin minusta valmis takki vastaa paremmin kokoa 68/74... No mutta meneepä pitempään. =) Minä en todellakaan ole mikään velho puikkojen kanssa, mutta toivottavasti takki kelpaa. Käsialan tasaisuudessa on vielä opeteltavaa, mutta suht tyytyväinen olen tuotokseen. 


Poikavauvalle takki siis menossa, joten napeissa tuollainen kaiverrettu auto. Vähän huonosti näkyy, mutta auton kuva niissä napeissa kuitenkin on. =)

Huutikseen lisäilin jonkun verran myytävää, nyt lähinnä ns. merkkivaatetta. Me&I, Polarn och Pyret, Villervalla, Benetton, Lacoste... kurkkaapa löytyisikö sieltä jotain sopivaa! 

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Puikkopussukka ja pipo

Viime postauksen jälkeiset päivät (tai ne hetket kun on aikaa tehdä "omia" juttuja) ovat kuluneet varastoa siivotessa ja tavaraa kirppikselle hinnoitellessa ja viedessä. Mutta kyllä se vaan maksaa vaivan, tosi hyvin on tavaraa mennyt kaupaksi. Varastoa (joka toimii myös ompeluhuoneenani) siivotessa siivosin siis myös ompelu- ja askartelulaatikkoni ja -kaappini. Lankojen seassa oli yksi viime talvena kesken jäänyt työ, jonka siinä siivouksen lomassa viimeistelin. Eli itselleni tällainen pipo. Lankana on Novitan Crystal.



Siinä siivotessani huomasin, että kaikki puikkoni ja koukkunikin ovat sikin sokin lankalaatikoissa. Päätin sitten laittaa nekin järjestykseen ja surautin kotelon kaikille puikoille. Ei mikään taidonnäyte, mutta ajaa asiansa. Nyt ovat pitkät puikot, sukkapuikot, virkkuukoukut ja pyöröpuikot sievästi rivissä ja helposti löydettävissä.




Niin ja se viime postauksen retrokangas...
Siitä tein kyllä jo meidän tytöille molemmille mekot, mutta niistä puuttuvat vielä napit. Jos vaikka huomenna pääsisin nappikauppaan, niin voisin sitten postailla mekoista kuvatkin. =)