Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hameita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hameita. Näytä kaikki tekstit

maanantai 16. syyskuuta 2013

3x OnePiece vol. 2

Aloitetaanpas tämä(kin) postaus parilla vaatteella jotka ovat olleet
valmiita jo ikuisuuksia, mutta ovat jääneet postaamatta.
Ensin tämä tunika, joka on kertaalleen postattu täällä, mutta
se oli liian pitkä tunikaksi. Niinpä lyhensin sitä kymmenisen senttiä
ja lisäksi vielä värittelin kangastussilla sydämen eteen.
Pari rasvatahraakin on mekkoon näemmä tullut, pesuun menee... =)

Esikoiselle on tullut tehtyä parit housut Ultimate Casual -kaavalla
OB 4/2013 -lehdestä. Kaava loppuu kokoon 128cm, mutta 
isonsin sitä vielä kokoon 134cm. Tässä housut KVK:n 
ruskeasta tähtivelourista. Toiset on tehty KVK:n turkoosista
joustocollarista, mutta niistä ei vielä ole kuvaa...

Pikainen kuva aamupalalla olevasta nuoresta miehestä, mutta
ainoa kuva jossa näkyy tämä paita. Poika valitsi itse
kankaan kesällä Triteksistä. Ihan peruspaita. =)

Sitten ne uudet jumpsuitit...
Tuntuu muodostuvan jo perinteeksi, että teen lapsille matkustuspuvut
kun lähdemme syksyllä ulkomaille. Viimeksi tein nämä puvut 2 vuotta sitten
kun lähdimme Teneriffalle. Viime viikon vietimme Rodoksella ja
sinne surautin lapsille lähtöä edellisenä yönä uudet puvut KVK:n
ihanasta, ohuesta joustocollarista. Nyt ei ollut aikaa applikoinneille
kun yöunet jäivät muutenkin olemattomiksi, mutta hiukan piristystä
puvut saivat Majapuun neuloksista, raitaresoreista ja taskuista. 

Tässä ollaan lähdössä, laukut pakattuina ja ihan innoissaan =)




Loppuun vielä oma mekko reissussa kuvattuna.
Ostin kankaan jo kesällä Triteksistä, mutta nyt vasta
ehdin ommella mekon samalla kaavalla kuin oman
mustan mekkoni aiemmin ja äidin harmaan pallomekon.

Kiva kaava ja ihanan ohut ja laskeutuva trikoo, 
kyllä kelpasi tallustella 35 asteen helteissä =)

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ompeluviikonlopun tuotoksia

 No niin, vihdoin ehdin napsia kuvia viime viikonlopun
tuotoksista. Kuvien laatu on surkea (pistän huonon 
kameramme piikkiin, kuvaajassahan ei voi olla vikaa...)
mutta kyllä näistä vähän ideaa saa. =)

Esikoiselle T-paitoja:

Tykkään kovasti noista isoista rengasneppareista, jotka
on mustapilkullisen paidan nappilistassa. Niitä tulee varmasti
jatkossakin lätkittyä sinne tänne. =)

 Vielä yksi teeppari ja sen kaverina ruskeat
college-sortsit turkoosein tikkauksin ja koristein.
Poika tykkäsi heppapaidasta, mutta aikoi pitää sitä vain kotona, tarhassa
tytöt olivat sanoneet, että heppajutut on tyttöjen juttuja... 

Sortsit edestä...

Ja sovituskuva vielä tästä setistä

Joogapantsit pojalle, olisi halunnut ne aiemmin tekemäni
kokeiluversiot, mutta olivat hänelle liian lyhyet. Tässä sitten sopiva koko =)

Äiti näillä on hyvä kiipeillä!

Esikoiselle vielä ompelematta muutamia juttuja, niistä
sitten lisää myöhemmin.

Tässä sitten neitien asuja:
Kesää jo odotellen polvimittaiset lökösortsit
ja hihattomat tunikat. 


Tästä isomman tytön tunikasta tykkäsin erityisesti, oli uusi 
kaavakokeilu itsellekin. 

Pienempi pirpana sovitti omaansa ja tykkäsi kovasti,
näillä on jo jumpattu tällä viikolla tarhassa. =)


Röyhelöhihainen t-paita ja röyhelöhame isommalle prinsessalle

ja sama setti pienemmälle neidille

Isompi neiti pyörähtelee omassa setissään =)
Nämä ehkä otetaan käyttöön huomenna kaverisynttäreillä,
mutta pääasiassa saavat kyllä odotella kesää


Samojen hameiden kanssa myös mustapilkulliset topit

Isommalle neidille T-paitoja, ihan peruspaitoja muuten, mutta 
hihat hieman rypytetyt sekä pyöriöltä että hihansuista. 
Sydänpaidan pääntiellä myös frilla. 

Vielä toinen röyhelöhame, vaikka tämän paidan kanssa

Tai miksei tämänkin

Capri -legginsit vaikka tämän paidan kanssa

 Tästä setistä en näemmä ottanut kuvaa muuta kuin
neidin päällä. Eli samalla tunikakaavalla kuin
hihaton vaaleanpunainenkin tunika (siis oikeasti on pitkähihainen
kaava) ja kaverina uudet pinkit plyysileggarit kun edelliset 
jo jäivät pieniksi. 


"Äiti mä en jaksa enää poseerata, saako mennä leikkiin..."

Pienemmälle neidille peruspaita punaisesta apilasta. 
Hihansuissa, pääntiellä ja helmassa kaitale punaista pilkkua.

Pilkullisten capri-leggareiden kanssa ehkä vähän
yöpukumainen vaikutelma, mutta kuka käskee
käyttää näitä yhdessä. =) Isommalle tytölle myös
pilkulliset caprit.

Pienintä ei kiinnostanut vaatteiden kuvaus, joten 
ei ole nyt näistäkään sovituskuvia. Tunika, jossa pääntiellä
ja hihansuissa frillat. Voipi olla hassu päällä, saa nähdä
tuleeko käytettyä. 

Ja vielä pienimmälle joustiksesta pyörivä hame. =)

Pipoja tuli tehtyä enemmänkin, mutta niistä suurin osa jo
uusissa kodeissaan. Tässä meille jäävät rypytetyt ruttupipot.
Pallollinen pienimmälle ja kaksi muuta minulle. 

Sitten niitä vikaompeluksia...
Huppari isommalle tytölle. 
Huoh.
Ihan kiva näin lattialle levitettynä, mutta päällä täydellinen
katastrofi. Hihat ovat kahdesta osasta, luulin että istuisi
hienosti (vähän urheiluvaatteiden malliin oli siis kaava), mutta
eipä istu ei. Vetskarit tosi kivat, mutta tulevat liian ylös, eli kun 
vetskarit ovat kiinni, paita nousee melkein nenään asti. 
Jos taas vetskareita avaa, niin keskikaulus jää 
pököttämään pystyyn, eikä taitu kivasti alas. 
Huoh.
Saa nähdä tuleeko käytettyä. Ikinä. 



 Itselle paita cable knit -trikoosta. Joo. 
Olen tehnyt tällä kaavalla monta monta paitaa, ja 
on ihan mun suosikkikaavoja. Mutta. 
Tein ahneuksissani liian pitkän,  ja kangas liian paksu tähän malliin (pääntielle
tuli siis liikaa rypytystä ja se ei laskeudu millään). Hihoista olisin halunnut
ylipitkät pitkällä resorilla, mutta kangas ei riittänytkään ja hihat
ovat ihan normimittaiset. Paita on siis periaatteessa ihan sopiva, 
mutta ei yhtään sitä mitä minulla oli mielessä. 
Saa nähdä jaksanko ruveta fiksaamaan vai leikkelenkö
jollekin lapselle tästä paidan ja nuolen omat haavani. 

Tällaisia tuli tehtyä.
Vielä on jotain leikattuna viikonlopun jäljiltä, 
palataan niihin myöhemmin.
Uusi ompeluviikonloppu on myös jo lyöty lukkoon vielä
tälle keväälle, vähän eri seurassa tällä kertaa. Jee!!!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ompeluviikonloppu

... on nyt sitten virallisesti takanapäin.

Perjantaina noin kahden aikaan veljeni vaimo saapui, ja 
rupesimme ihastelemaan kankaitamme, höpöttelemään suunnitelmistamme
ja hämmästelemään kuinka outoa oli olla vain kahdestaan ja pystyä
tekemään mitä haluttiin.

Tuntui aluksi oudolta ruveta tekemään ompeluksia kaverin kanssa,
yleensä kun sitä tulee istuttua yksin koneiden äärellä.
Pikkuhiljaa pääsimme kuitenkin vauhtiin, ja kahteen asti yöllä
koneet surisivat. Nukuimme 6 tuntia ja homma jatkui. 
Ja taas mentiin kahteen asti yöllä. 
Sunnuntaina ompelukaverini lähti sitten puolen päivän jälkeen, 
mutta aamupäivä käytettiin vielä tehokkaasti hyväksi. 
Itse jatkoin siitä vielä iltaan asti, 
tosin oma perheeni kotiutui viiden maissa, 
jonka jälkeen ehdin enää ommella sauman siinä, toisen tässä. 

Mutta olipa aivan ihana viikonloppu!
Yllätimme kyllä itsemmekin, että jaksoimme vaan koko ajan
piirtää kaavoja, leikellä kankaita, ommella ja ommella ja ommella. 
Ei saunottu, ei katsottu leffaa, herkutkin meinasivat jäädä syömättä 
kun emme malttaneet laskea kankaita käsistämme. 

Tästä kangastilanteesta siis lähdettiin...

... ja tähän päädyttiin

Tilkkulaatikkokin tyhjeni ja siistiytyi, tosin uuttakin tilkkua tuli
jonkin verran. Aika monta kangasta tuli kuitenkin 
leikattua ihan kokonaan. 

 Neljä paitaa eri vaiheissa menossa (jäivät siis kesken viikonlopun jäljiltä)

Tässä vielä valmiiksi leikattuja, ei vielä ommeltuja. 
Olisikohan tuossa 7 paitaa, pipo ja kahdet housut. 

Ja tässä sitten lopputulos. 
Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että yhdestä paidasta
puuttuu vielä napit, mutta ne täytyy hakea kaupasta. 
Muuten nämä ovat kaikki valmiita. 
Tarkempi esittely vaatiikin sitten hiukan kuvausaikaa. 

Muutamia vaatteita lapset jo sovittelivat, tässä ainoa kuva
joka tuosta sovitussessiosta tuli otettua. Palataan vaatteiden
tarkempaan esittelyyn viimeistään viikonloppuna. =)


Muistutukseksi itselle seuraavaa ompeluviikonloppua varten 
(kyllä, se on jo suunniteltu). Mieti tarkemmin etukäteen mitä
teet ja mistä kankaasta. Piirrä kaavat valmiiksi (nyt meni älyttömästi aikaa
lehtien selailuun ja kaavojen etsimiseen ja piirtämiseen). Toki tuli käytettyä
ns. luottokaavoja, mutta uusiakin halutti testailla. Ja kun suunnitelma on valmis,
hanki vetskarit, napit ja nepparit valmiiksi. 
Ompelukin nopeutuu kun pystyy hyödyntään esim. tietynvärisiä lankoja
saumurissa/ompelukoneessa. Nyt menin aika lailla tunteen mukaan ja mietin
vaate kerrallaan mitä sitten tekisi. Vasta lopussa rupesin 
tehokkaasti silppuamaan kankaita, siksipä nyt onkin sitten valmiiksi leikattua ommeltavaa. =)

perjantai 3. helmikuuta 2012

Got Hit

Lapset saivat Angry Birds -paitansa ja olivat sitä mieltä, että isillekin pitäisi tehdä omansa.
Hassuteltiin ja mietittiin, että mikä kuva isille tulisi. No se possu tietysti, johon linnut
yrittävät osua. Isi ei kauheasti innostunut ajatuksesta, mutta tehtiin hänelle
silti ylläripaita synttärilahjaksi =) Ja lähti hän sillä jopa ihmisten ilmoille, 
kun ajattelin että saattaapi jäädä kotipaidaksi =)


Kangas on Eurokankaan mukavan tuntuista jerseytä. Kaava on Suuri Käsityölehti 9/2010. 
Testasin kaavan jo jouluna ja oli muuten hyvä, mutta leveyden sai leikata ilman 
saumanvaroja ja pituutta sai lisätä 8cm helmaan. Pitkäselkäinen tuo minun mies. =)

Tässä paita päällä ja lähdössä parturiin. =)

Eiliselle Tampereen reissulle oltiin sovittu, että tyttö laittaa edellisen postauksen taskupaidan.
Illalla sitten rupesin miettimään, että mitäs sen kanssa. Keltaiset sukkikset ja joku hame. 
No ei ole sopivaa hametta.

Kaivoin sitten kirppikselle menevien laatikosta isoveljen vanhat farkut (tosi huono
malli oli meidän muksuille, taskut tunkivat ulos ym.) ja napsaisin niistä puntit
pois. Helmaan kolme frillakerrosta ja kyläilyhame on valmis!


Tässä vielä ilta(yö)hämärissä otettu kuva koko setistä.

No sitten mietitytti, että tuleeko isoveljelle paha mieli, kun siskolla on uudet vaatteet
kauan odotetulle retkipäivälle. Piti sitten kaivaa vielä puolenyön jälkeen punainen apilakangas
esiin ja tehdä pojalle paita. Hän haluaisi kanssa paidan, jossa on paljon taskuja
(enemmän kuin siskolla, kuulemma), mutta nyt en jaksanut yöllä sitä väkertää. 
Tehdään se sitten toisella kertaa.

Tämäkin paita onneksi miellytti poikaa, onhan se sentään lempivärinen. =)
Kaava taas Ottobren CW301 koko 134cm. Kangas on edellisestä 
postauksesta tuttu Kestovaippakaupan apila. 

Pitkäksi oli kasvanut jo neidin tukka, kun sen näki noin suoraksi kammattuna
eikä kihara/takku/pörrönä niin kuin yleensä. 

Näin hieno tuli, ja timanttipinninkin sai tyttö kampaajalta hiuksiinsa.