lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ompeluviikonlopun tuotoksia

 No niin, vihdoin ehdin napsia kuvia viime viikonlopun
tuotoksista. Kuvien laatu on surkea (pistän huonon 
kameramme piikkiin, kuvaajassahan ei voi olla vikaa...)
mutta kyllä näistä vähän ideaa saa. =)

Esikoiselle T-paitoja:

Tykkään kovasti noista isoista rengasneppareista, jotka
on mustapilkullisen paidan nappilistassa. Niitä tulee varmasti
jatkossakin lätkittyä sinne tänne. =)

 Vielä yksi teeppari ja sen kaverina ruskeat
college-sortsit turkoosein tikkauksin ja koristein.
Poika tykkäsi heppapaidasta, mutta aikoi pitää sitä vain kotona, tarhassa
tytöt olivat sanoneet, että heppajutut on tyttöjen juttuja... 

Sortsit edestä...

Ja sovituskuva vielä tästä setistä

Joogapantsit pojalle, olisi halunnut ne aiemmin tekemäni
kokeiluversiot, mutta olivat hänelle liian lyhyet. Tässä sitten sopiva koko =)

Äiti näillä on hyvä kiipeillä!

Esikoiselle vielä ompelematta muutamia juttuja, niistä
sitten lisää myöhemmin.

Tässä sitten neitien asuja:
Kesää jo odotellen polvimittaiset lökösortsit
ja hihattomat tunikat. 


Tästä isomman tytön tunikasta tykkäsin erityisesti, oli uusi 
kaavakokeilu itsellekin. 

Pienempi pirpana sovitti omaansa ja tykkäsi kovasti,
näillä on jo jumpattu tällä viikolla tarhassa. =)


Röyhelöhihainen t-paita ja röyhelöhame isommalle prinsessalle

ja sama setti pienemmälle neidille

Isompi neiti pyörähtelee omassa setissään =)
Nämä ehkä otetaan käyttöön huomenna kaverisynttäreillä,
mutta pääasiassa saavat kyllä odotella kesää


Samojen hameiden kanssa myös mustapilkulliset topit

Isommalle neidille T-paitoja, ihan peruspaitoja muuten, mutta 
hihat hieman rypytetyt sekä pyöriöltä että hihansuista. 
Sydänpaidan pääntiellä myös frilla. 

Vielä toinen röyhelöhame, vaikka tämän paidan kanssa

Tai miksei tämänkin

Capri -legginsit vaikka tämän paidan kanssa

 Tästä setistä en näemmä ottanut kuvaa muuta kuin
neidin päällä. Eli samalla tunikakaavalla kuin
hihaton vaaleanpunainenkin tunika (siis oikeasti on pitkähihainen
kaava) ja kaverina uudet pinkit plyysileggarit kun edelliset 
jo jäivät pieniksi. 


"Äiti mä en jaksa enää poseerata, saako mennä leikkiin..."

Pienemmälle neidille peruspaita punaisesta apilasta. 
Hihansuissa, pääntiellä ja helmassa kaitale punaista pilkkua.

Pilkullisten capri-leggareiden kanssa ehkä vähän
yöpukumainen vaikutelma, mutta kuka käskee
käyttää näitä yhdessä. =) Isommalle tytölle myös
pilkulliset caprit.

Pienintä ei kiinnostanut vaatteiden kuvaus, joten 
ei ole nyt näistäkään sovituskuvia. Tunika, jossa pääntiellä
ja hihansuissa frillat. Voipi olla hassu päällä, saa nähdä
tuleeko käytettyä. 

Ja vielä pienimmälle joustiksesta pyörivä hame. =)

Pipoja tuli tehtyä enemmänkin, mutta niistä suurin osa jo
uusissa kodeissaan. Tässä meille jäävät rypytetyt ruttupipot.
Pallollinen pienimmälle ja kaksi muuta minulle. 

Sitten niitä vikaompeluksia...
Huppari isommalle tytölle. 
Huoh.
Ihan kiva näin lattialle levitettynä, mutta päällä täydellinen
katastrofi. Hihat ovat kahdesta osasta, luulin että istuisi
hienosti (vähän urheiluvaatteiden malliin oli siis kaava), mutta
eipä istu ei. Vetskarit tosi kivat, mutta tulevat liian ylös, eli kun 
vetskarit ovat kiinni, paita nousee melkein nenään asti. 
Jos taas vetskareita avaa, niin keskikaulus jää 
pököttämään pystyyn, eikä taitu kivasti alas. 
Huoh.
Saa nähdä tuleeko käytettyä. Ikinä. 



 Itselle paita cable knit -trikoosta. Joo. 
Olen tehnyt tällä kaavalla monta monta paitaa, ja 
on ihan mun suosikkikaavoja. Mutta. 
Tein ahneuksissani liian pitkän,  ja kangas liian paksu tähän malliin (pääntielle
tuli siis liikaa rypytystä ja se ei laskeudu millään). Hihoista olisin halunnut
ylipitkät pitkällä resorilla, mutta kangas ei riittänytkään ja hihat
ovat ihan normimittaiset. Paita on siis periaatteessa ihan sopiva, 
mutta ei yhtään sitä mitä minulla oli mielessä. 
Saa nähdä jaksanko ruveta fiksaamaan vai leikkelenkö
jollekin lapselle tästä paidan ja nuolen omat haavani. 

Tällaisia tuli tehtyä.
Vielä on jotain leikattuna viikonlopun jäljiltä, 
palataan niihin myöhemmin.
Uusi ompeluviikonloppu on myös jo lyöty lukkoon vielä
tälle keväälle, vähän eri seurassa tällä kertaa. Jee!!!

3 kommenttia:

  1. Niin on, JEEEE :-) Kyllä sä oot ehtinyt ja paljon, ihania pirteitä vaatteita kesään! Erityisesti tyttöjen heppasetit jäi mieleen, upeat! Ja turkoosi kruunutunika, mikä kaava siinä on?

    VastaaPoista
  2. Jee, toukokuuta odotellessa...
    Kruunutunika on Pansy Flower -tunika OB 1/2012. Mutta siinä oli pienin koko 122cm. En ruvennut pienentään sitä meidän
    pirpanalle, mutta tuolle isommalle neidille tein sitten juurikin tuolla 122cm koolla.

    VastaaPoista