tiistai 29. marraskuuta 2011

Lahjoja ex tempore

Lomalta palattu!
Lomalla ollessamme ystävältä tuli tekstiviesti, jossa hän kutsui piipahtamaan entisen
asuinpaikkamme perhekahvilaan tapaamaan tuttuja ja
juhlimaan hänen kuopuksensa 1v -synttäreitä. 
Ensin ajattelin, että emme ehkä jaksa lähteä, kun olemme vasta tulleet kotiin,
mutta tänään illalla päätin sitten kuitenkin, että menemme.
No lahjahan sitä sitten piti tehdä. Minulla oli pieni pala vielä jäljellä
Kestovaippakaupan oranssia velouria. No siitäpä sitten housut. 
Kaavakin oli valmiina koossa 92cm, joten ei muuta kuin ompelemaan samalla hieman pienentäen.
Joo. 
Liian isot. 
Menevät omalle kuopukselle käyttöön.

No sitten kaivoin esiin JNYn mustaa tähtivelouria, jota oli jäljellä kapea suikale. 
Siitä sitten tarkasti leikaten sai kivan paidan ja kangasta jäi vielä esikoisen pipoonkin.
Tämä on kokoa 80cm, tosin vähän reilu sellainen. Kaava on joku vanha jostain Suuri Käsityölehdestä aikoinaan piirtämäni. Olisi ollut kiva aplikoida tähän jotain, mutta ajattelin vielä nukkuakin tänään pari tuntia. =)

Tajusin nimittäin, että paikalle saattaa huomenna tulla myös hyvä ystäväni kahden tyttönsä kanssa,
joilla molemmilla on juuri ollut synttärit ja joita en ole vielä muistanut.
Ei muuta kuin lisää ompelemaan. 
Triteksiltä ostamani Nanson Tulevaisuus-kangas oli vielä korkkaamatta. 
Siitäpä siis 104cm kokoinen Dreamland -tunika Ottobre 4/2011  -lehdestä.

Isosiskolle samaisesta kankaasta Ottobren Peacock -kaavalla tunika koossa 116cm. 

Toivottavasti lahjat miellyttävät, tämä lähtee nyt ottamaan 4 tunnin kauneusunet ennen 
kuin kello sitten aamulla soittaa. =)

2 kommenttia:

  1. Aika sissi oot, ei voi kuin ihailla.:) Mutta varmasti olivat lahjansaajojen mieleen nämä. Kauniita puseroita!

    VastaaPoista
  2. No nyt oli hyvä valvoa kun lomalla tuli nukuttua kunnon yöunet joka yö. =) Lahjat olivat joo mieluisia. Kiva on tehdä muillekin kun tietää että vastaanottajat ymmärtävät itsetehdyn "arvon" ja tykkäävät.

    VastaaPoista