keskiviikko 22. toukokuuta 2013

SaVaWaysta ompeluviikonloppuun

Viime viikonloppuna oli kolmen naisen kokoontumisajot.
Kahdeksan konetta, päät täynnä ideoita ja miehet + jälkikasvu 
pois jaloista. Voiko muuta pyytääkään? =)

Perjantai pyörähti käyntiin SaVaWay -ompeluhaasteella.
Ompeluaikaa 21-23, kangas tilattu salaisena pakettina.
Itse näin kankaani (ystäväni oli vastaanottanut paketin ja
esipessyt kankaan) vasta puoli tuntia ennen ompeluajan alkamista.
Suunnitelmat vaihtuivat moneen kertaan tuon puolituntisen aikana,
kun kangas ei riittänytkään ainakaan kahteen ensimmäiseen suunnitelmaani.

Tällainen liivimekko sitä sitten tuli.
Keltainen kirahvikangas on toisen ystäväni haastekangasta.
Sovituskuvan voin laittaa kunhan saan sellaisen otettua... =)

Loput ompelukset valmistuivatkin sitten lauantain aikana.
Tyttösille samistelusetit Kestovaippakaupan ihanista trikoista.
(Miksi ihmeessä pitää poseerata pää vinossa...)


Mekkotehdas -kirjasta Alina-mekon kaavasta puolet yläosasta ja pari 
frillaa alaosaksi, ja tunika on valmis. =)

Takkutukka neiti ei taida olla vielä ihan hereillä...

Pienimmäinen tykästyi kovasti uuteen kesäsettiinsä
Noshin tämän kevään trikoista. Housut ovat EasyPiece
OB 3/2012 ja paita on vanha tuttu, Hoops. 

Isompi ei malttanut enää pysyä paikallaan ja äiti sai ottaa juoksukuvia.
Mekkotehtaan Alina trikoosta toteutettuna, tuli kiva!

Väsähdys...
onneksi ei tälle mallille enempää poseerattavaa ollutkaan.

Meidän iso mies sai perusTeepparin,

...vähän jo syksyä ajatellen paidan koulutielle...

...hihamerkit ja kaikki...
(pääntie vähän höröttää, joudun ehkä irroittamaan
resorin ja laittamaan uudestaan)

Ja lopuksi vielä pienen miehen unelmasta totta,
vastahan tätä on äidiltä kinuttu useampi kuukausi.

Nimittäin huppari, joka menisi ylös asti kiinni!

"Äiti tällä on hyvä leikkiä sokkoa!"

Ja kun siskot näkivät tämän, heidän tilaamansa
"huputtomat hupparit" muuttuivat vilauksessa 
sellaisiksi, "joissa pääsee piiloon". =)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Tässäpä Peppi Pitkätossula hopsulaheisula....

Keskimmäisen kevätjuhla.
Lapset oli jaettu pienryhmiin ja jokaista ryhmää pyydettiin
pukeutumaan jonkun teeman mukaan. 
Oikein sopivasti temperamenttinen käkkäräpäämme
kuului ryhmään: Peppi Pitkätossut. 

Jos vaikka polvisukat ja mekko, 
sanoivat tarhan tädit. 

Höh.
Koko asu sen olla pitää, varsinkin
kun äitiä oikein hykerrytti saada tehdä räsikyvälle
tytölleen Peppi-puku.

Aikaa oli edellinen ilta, joten niillä materiaaleilla
mentiin joita kotoa löytyy. 

Tässä ollaan lähdössä kotoa, hiukset vielä laittamatta
(tarhan tädit halusivat itse laittaa)

Vihreä trikoomekko oranssein kanttauksin kaavapohjana Hoops.
Essumekko jostain ikivanhasta Marimekon puuvillasta, oma kaava.
Oranssit mamelukit, kaava jostain Ottobresta, kangas miehen 
oranssista kauluspaidasta (nappasin kirppispinosta).

Juhlan jälkeen, nyt on jo letitkin hiuksissa
ja tässä vilahtaa nuo mamelukitkin helman alta. 

Oli muuten hankalaa löytää polvisukkia tähän aikaan vuodesta, saati
sitten kaksia erilaisia että saisi eriparisukat.
Prismasta löytyi onneksi juuri kahdet. =)

"Voimia mul' on näissä..."

TÄSSÄPÄ PEPPI PITKÄTOSSULA....
... LAULAA LALLALLAAAAAA!!!

lauantai 11. toukokuuta 2013

Samistelua


Eskaripoikamme halusi isän kanssa samis T-paidat ja sai
itse valita kankaan. Hän ihastui kovasti Ikasyrin valikoimissa
olleeseen leijona/tähti-kankaaseen, jonka esittelin yhtenä
vaihtoehtona. Itselläni oli kyllä mielessä musta/valko/keltainen versio,
mutta poika tykästyi sini/puna/valkoiseen.

Kankaan saavuttua alkoi kova pohdinta siitä, 
tehdäänkö koko paita samasta kankaasta
vai applikoidaanko siihen jotain vai miten.
Loppujen lopuksi poika halusi punaiset hihat
ja muuten printtikanagsta koko paita. 

Kato äiti kun me ollaan vahvoja!

Okei, ehkä isi on vielä vähän vahvempi...

Kivaa samistella!!!

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Ompeluviikonlopun tuotoksia

 No niin, vihdoin ehdin napsia kuvia viime viikonlopun
tuotoksista. Kuvien laatu on surkea (pistän huonon 
kameramme piikkiin, kuvaajassahan ei voi olla vikaa...)
mutta kyllä näistä vähän ideaa saa. =)

Esikoiselle T-paitoja:

Tykkään kovasti noista isoista rengasneppareista, jotka
on mustapilkullisen paidan nappilistassa. Niitä tulee varmasti
jatkossakin lätkittyä sinne tänne. =)

 Vielä yksi teeppari ja sen kaverina ruskeat
college-sortsit turkoosein tikkauksin ja koristein.
Poika tykkäsi heppapaidasta, mutta aikoi pitää sitä vain kotona, tarhassa
tytöt olivat sanoneet, että heppajutut on tyttöjen juttuja... 

Sortsit edestä...

Ja sovituskuva vielä tästä setistä

Joogapantsit pojalle, olisi halunnut ne aiemmin tekemäni
kokeiluversiot, mutta olivat hänelle liian lyhyet. Tässä sitten sopiva koko =)

Äiti näillä on hyvä kiipeillä!

Esikoiselle vielä ompelematta muutamia juttuja, niistä
sitten lisää myöhemmin.

Tässä sitten neitien asuja:
Kesää jo odotellen polvimittaiset lökösortsit
ja hihattomat tunikat. 


Tästä isomman tytön tunikasta tykkäsin erityisesti, oli uusi 
kaavakokeilu itsellekin. 

Pienempi pirpana sovitti omaansa ja tykkäsi kovasti,
näillä on jo jumpattu tällä viikolla tarhassa. =)


Röyhelöhihainen t-paita ja röyhelöhame isommalle prinsessalle

ja sama setti pienemmälle neidille

Isompi neiti pyörähtelee omassa setissään =)
Nämä ehkä otetaan käyttöön huomenna kaverisynttäreillä,
mutta pääasiassa saavat kyllä odotella kesää


Samojen hameiden kanssa myös mustapilkulliset topit

Isommalle neidille T-paitoja, ihan peruspaitoja muuten, mutta 
hihat hieman rypytetyt sekä pyöriöltä että hihansuista. 
Sydänpaidan pääntiellä myös frilla. 

Vielä toinen röyhelöhame, vaikka tämän paidan kanssa

Tai miksei tämänkin

Capri -legginsit vaikka tämän paidan kanssa

 Tästä setistä en näemmä ottanut kuvaa muuta kuin
neidin päällä. Eli samalla tunikakaavalla kuin
hihaton vaaleanpunainenkin tunika (siis oikeasti on pitkähihainen
kaava) ja kaverina uudet pinkit plyysileggarit kun edelliset 
jo jäivät pieniksi. 


"Äiti mä en jaksa enää poseerata, saako mennä leikkiin..."

Pienemmälle neidille peruspaita punaisesta apilasta. 
Hihansuissa, pääntiellä ja helmassa kaitale punaista pilkkua.

Pilkullisten capri-leggareiden kanssa ehkä vähän
yöpukumainen vaikutelma, mutta kuka käskee
käyttää näitä yhdessä. =) Isommalle tytölle myös
pilkulliset caprit.

Pienintä ei kiinnostanut vaatteiden kuvaus, joten 
ei ole nyt näistäkään sovituskuvia. Tunika, jossa pääntiellä
ja hihansuissa frillat. Voipi olla hassu päällä, saa nähdä
tuleeko käytettyä. 

Ja vielä pienimmälle joustiksesta pyörivä hame. =)

Pipoja tuli tehtyä enemmänkin, mutta niistä suurin osa jo
uusissa kodeissaan. Tässä meille jäävät rypytetyt ruttupipot.
Pallollinen pienimmälle ja kaksi muuta minulle. 

Sitten niitä vikaompeluksia...
Huppari isommalle tytölle. 
Huoh.
Ihan kiva näin lattialle levitettynä, mutta päällä täydellinen
katastrofi. Hihat ovat kahdesta osasta, luulin että istuisi
hienosti (vähän urheiluvaatteiden malliin oli siis kaava), mutta
eipä istu ei. Vetskarit tosi kivat, mutta tulevat liian ylös, eli kun 
vetskarit ovat kiinni, paita nousee melkein nenään asti. 
Jos taas vetskareita avaa, niin keskikaulus jää 
pököttämään pystyyn, eikä taitu kivasti alas. 
Huoh.
Saa nähdä tuleeko käytettyä. Ikinä. 



 Itselle paita cable knit -trikoosta. Joo. 
Olen tehnyt tällä kaavalla monta monta paitaa, ja 
on ihan mun suosikkikaavoja. Mutta. 
Tein ahneuksissani liian pitkän,  ja kangas liian paksu tähän malliin (pääntielle
tuli siis liikaa rypytystä ja se ei laskeudu millään). Hihoista olisin halunnut
ylipitkät pitkällä resorilla, mutta kangas ei riittänytkään ja hihat
ovat ihan normimittaiset. Paita on siis periaatteessa ihan sopiva, 
mutta ei yhtään sitä mitä minulla oli mielessä. 
Saa nähdä jaksanko ruveta fiksaamaan vai leikkelenkö
jollekin lapselle tästä paidan ja nuolen omat haavani. 

Tällaisia tuli tehtyä.
Vielä on jotain leikattuna viikonlopun jäljiltä, 
palataan niihin myöhemmin.
Uusi ompeluviikonloppu on myös jo lyöty lukkoon vielä
tälle keväälle, vähän eri seurassa tällä kertaa. Jee!!!

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Ompeluviikonloppu

... on nyt sitten virallisesti takanapäin.

Perjantaina noin kahden aikaan veljeni vaimo saapui, ja 
rupesimme ihastelemaan kankaitamme, höpöttelemään suunnitelmistamme
ja hämmästelemään kuinka outoa oli olla vain kahdestaan ja pystyä
tekemään mitä haluttiin.

Tuntui aluksi oudolta ruveta tekemään ompeluksia kaverin kanssa,
yleensä kun sitä tulee istuttua yksin koneiden äärellä.
Pikkuhiljaa pääsimme kuitenkin vauhtiin, ja kahteen asti yöllä
koneet surisivat. Nukuimme 6 tuntia ja homma jatkui. 
Ja taas mentiin kahteen asti yöllä. 
Sunnuntaina ompelukaverini lähti sitten puolen päivän jälkeen, 
mutta aamupäivä käytettiin vielä tehokkaasti hyväksi. 
Itse jatkoin siitä vielä iltaan asti, 
tosin oma perheeni kotiutui viiden maissa, 
jonka jälkeen ehdin enää ommella sauman siinä, toisen tässä. 

Mutta olipa aivan ihana viikonloppu!
Yllätimme kyllä itsemmekin, että jaksoimme vaan koko ajan
piirtää kaavoja, leikellä kankaita, ommella ja ommella ja ommella. 
Ei saunottu, ei katsottu leffaa, herkutkin meinasivat jäädä syömättä 
kun emme malttaneet laskea kankaita käsistämme. 

Tästä kangastilanteesta siis lähdettiin...

... ja tähän päädyttiin

Tilkkulaatikkokin tyhjeni ja siistiytyi, tosin uuttakin tilkkua tuli
jonkin verran. Aika monta kangasta tuli kuitenkin 
leikattua ihan kokonaan. 

 Neljä paitaa eri vaiheissa menossa (jäivät siis kesken viikonlopun jäljiltä)

Tässä vielä valmiiksi leikattuja, ei vielä ommeltuja. 
Olisikohan tuossa 7 paitaa, pipo ja kahdet housut. 

Ja tässä sitten lopputulos. 
Rehellisyyden nimissä sanottakoon, että yhdestä paidasta
puuttuu vielä napit, mutta ne täytyy hakea kaupasta. 
Muuten nämä ovat kaikki valmiita. 
Tarkempi esittely vaatiikin sitten hiukan kuvausaikaa. 

Muutamia vaatteita lapset jo sovittelivat, tässä ainoa kuva
joka tuosta sovitussessiosta tuli otettua. Palataan vaatteiden
tarkempaan esittelyyn viimeistään viikonloppuna. =)


Muistutukseksi itselle seuraavaa ompeluviikonloppua varten 
(kyllä, se on jo suunniteltu). Mieti tarkemmin etukäteen mitä
teet ja mistä kankaasta. Piirrä kaavat valmiiksi (nyt meni älyttömästi aikaa
lehtien selailuun ja kaavojen etsimiseen ja piirtämiseen). Toki tuli käytettyä
ns. luottokaavoja, mutta uusiakin halutti testailla. Ja kun suunnitelma on valmis,
hanki vetskarit, napit ja nepparit valmiiksi. 
Ompelukin nopeutuu kun pystyy hyödyntään esim. tietynvärisiä lankoja
saumurissa/ompelukoneessa. Nyt menin aika lailla tunteen mukaan ja mietin
vaate kerrallaan mitä sitten tekisi. Vasta lopussa rupesin 
tehokkaasti silppuamaan kankaita, siksipä nyt onkin sitten valmiiksi leikattua ommeltavaa. =)