keskiviikko 22. toukokuuta 2013

SaVaWaysta ompeluviikonloppuun

Viime viikonloppuna oli kolmen naisen kokoontumisajot.
Kahdeksan konetta, päät täynnä ideoita ja miehet + jälkikasvu 
pois jaloista. Voiko muuta pyytääkään? =)

Perjantai pyörähti käyntiin SaVaWay -ompeluhaasteella.
Ompeluaikaa 21-23, kangas tilattu salaisena pakettina.
Itse näin kankaani (ystäväni oli vastaanottanut paketin ja
esipessyt kankaan) vasta puoli tuntia ennen ompeluajan alkamista.
Suunnitelmat vaihtuivat moneen kertaan tuon puolituntisen aikana,
kun kangas ei riittänytkään ainakaan kahteen ensimmäiseen suunnitelmaani.

Tällainen liivimekko sitä sitten tuli.
Keltainen kirahvikangas on toisen ystäväni haastekangasta.
Sovituskuvan voin laittaa kunhan saan sellaisen otettua... =)

Loput ompelukset valmistuivatkin sitten lauantain aikana.
Tyttösille samistelusetit Kestovaippakaupan ihanista trikoista.
(Miksi ihmeessä pitää poseerata pää vinossa...)


Mekkotehdas -kirjasta Alina-mekon kaavasta puolet yläosasta ja pari 
frillaa alaosaksi, ja tunika on valmis. =)

Takkutukka neiti ei taida olla vielä ihan hereillä...

Pienimmäinen tykästyi kovasti uuteen kesäsettiinsä
Noshin tämän kevään trikoista. Housut ovat EasyPiece
OB 3/2012 ja paita on vanha tuttu, Hoops. 

Isompi ei malttanut enää pysyä paikallaan ja äiti sai ottaa juoksukuvia.
Mekkotehtaan Alina trikoosta toteutettuna, tuli kiva!

Väsähdys...
onneksi ei tälle mallille enempää poseerattavaa ollutkaan.

Meidän iso mies sai perusTeepparin,

...vähän jo syksyä ajatellen paidan koulutielle...

...hihamerkit ja kaikki...
(pääntie vähän höröttää, joudun ehkä irroittamaan
resorin ja laittamaan uudestaan)

Ja lopuksi vielä pienen miehen unelmasta totta,
vastahan tätä on äidiltä kinuttu useampi kuukausi.

Nimittäin huppari, joka menisi ylös asti kiinni!

"Äiti tällä on hyvä leikkiä sokkoa!"

Ja kun siskot näkivät tämän, heidän tilaamansa
"huputtomat hupparit" muuttuivat vilauksessa 
sellaisiksi, "joissa pääsee piiloon". =)

1 kommentti:

  1. Vau! Olen kyllä ihan kade tuollaisesta ystävä-ompelumahdollisuudesta! Ihan huippuidea!

    VastaaPoista