maanantai 18. helmikuuta 2013

Yogaaaaaooommmmm...

Ystäväperhe oli meillä kylässä (en edes kehtaa tunnustaa
kauanko siitä on...), ja kävimme yhdessä kestovaippakaupassa 
kangasostoksilla. Ystävä pyysi minua tekemään pojalleen
paidan, pipon ja parit yogapantsit. 

No, kankaat ovat hetken marinoituneet kaapissa, mutta
nyt vihdoin minulla oli aikaa istua koneen ääreen.
Yogapantseihin ei ollut kaavaa, joten muokkasin
sivusaumattoman kaavan velourhousujen ja
sivusaumattomien legginsien kaavasta. 

Ihan suoraan en viitsinyt ystäväni kankaita ruveta 
leikkelemään, vaan tein koeversion omista kankaistani. 
Valmistui siis mustasta joustofroteesta yogapantsit kokoa 122/128cm.
Sama koko kuin tilatut housut, siis. 
Ongelma.
Tyttöni ei suostu pitämään näitä. Hän käyttää vain ja ainoastaan
legginsejä ja sukkahousuja tunikoidensa, mekkojensa ja 
hameidensa kanssa. Olisin voinut tietysti antaa nämä 
koeversiot ystävälleni, sillä hänkin halusi mustat joustofroteiset. 
Mutta kun ehdin ommella jo kahdet toivoen, että tyttöni pitäisi näitä
kun eivät ole ihan perusverkkarit kuitenkaan. 

Mutta ei.
Ei käy.

Koetin niitä sitten pojalleni, joka tykkäsi niistä. Hän on jo kuitenkin
jo enemmänkin kokoa 134cm, joten nämä housut olivat vielä nippa 
nappa käytettävissä, mutta käyttöikä jäisi niin lyhyeksi, etten raaskisi
jättää hänen käyttöönsä. 

Eli jos jotakuta kiinnostaa mustat joustofroteiset yogapantsit
koossa 122/128, otahan yhteyttä. =)
Muoks. housut löytäneet jo uuden kodin. =)

Tässä vähän huono kuva, mutta housut ovat
pojan jalassa. Lahkeiden resorit (pituus n. 15cm) näkyvät
lähes kokonaan. Pojan pituus siis n. 128cm, vaatekoko 134cm.


Tässä ystäväni tilaus, nämä lähtevät
postin mukaan lähipäivinä. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti