perjantai 4. tammikuuta 2013

Perussettiä

Koko syksy meni lähinnä ompelusta haaveillessa ja jossain välissä
lapset ovat taas venähtäneet pituutta niin, että tarve uusille vaatteille on kova 
varsinkin esikoisella vilkkuvat ranteet hihoista.
En ole raaskinut ostaa kaupoista vaatteita kun kaappi pursuaa
ihania kankaita, joita on tullut hamstrattua pitkin vuotta. 

Vietimme uuden vuoden aikaan useamman päivän vanhempieni luona
ja minulla oli mukana iso kauppakassillinen kankaita ja pari luottokaavaa.
Sainkin leikattua esikoiselle osat kuuteen paitaan ja tytöille molemmille
muutamat tunikat ja legginsit. Nyt sitten täytyy vaan urakoida 
vaatteet valmiiksi.

Eilen illalla ehdin aina välillä istahtaa koneen äärelle, tässä tulokset:
Princess -tunikan kaavalla isommalle neidille leijonamekko

... ja irvistys aiheen mukaan...
Kivasti sopi minusta nuo oranssit kantit, oranssit
velourleggarit vielä tulossa kaveriksi tälle(kin) tunikalle. 
Ettei aina sitä pinkkiä...


Esikoiselle surautin kaksi paitaa, molemmissa punavalkoista pilkkua, 
joten ilmettä antaa nuo pilkulliset hihat. Kaavana Ottobren
CW 30, tyköistuva malli. Näihinkin mietin
applikointikuvia, mutta ihan kaikkiin en nyt vaan ehdi näpertää.
Muutama näperryspaitakin nimittäin on jo työn alla...

Poika tykkäsi ja odottaa jo punaisia velourhousuja, jotka odottavat
puolestaan vuoroaan päästä paininjalan alle =)

Pikkusintturalle tein tähtisetin. Neiti sai itse kangaskasasta
näyttää mieleisiään kankaita ja tämän tunikan kangas oli
mieluisa, samoin kuin vielä vuoroaan odottava pinkki tähtikangas.
Kaavana taas Princess tunika.



Haaveissa olisi viikonlopun aikana ehtiä vielä ommella paljon,
maanantaina alkaa taas työt täysillä = ei aikaa ommella. Höh.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti