keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vauvalahja

Ystäväni sai vauvan jo puolitoista kuukautta sitten, mutta vasta ensi viikonloppuna
pääsen eka kertaa vauvaa katsomaan. En ole postittanut mitään vauvalahjaa, kun
halusin viedä sitten henkilökohtaisesti lahjan kun paikalle pääsen. 
Ystäväni kertoi pukevansa vauvaa lähinnä luonnonvaaleaan väriin. 
Vaatteista on kuulemma pulaa, kun poika kasvaa niin nopeaan. 
56cm ovat jo jäämässä pois ja 62cm ja 68cm ei varastossa juuri vielä ole. 

Tässäpä nyt sitten helpotusta siihen pulmaan. =)
Vaikka luonnonläheisistä väreistä oli puhe, uskalsin repäistä ja tehdä 
tästä vihreästä tähtikankaasta pöksyt ja pipon kesäksi (koko 68cm). 
Ystäväni kerran ihaili esikoiseni omenanvihreää neuletta ja mietti, että
siitä väristä hän pitäisi omallakin lapsellaan. Toivottavasti siis kelpaa. =)
Body on ostettu, nyt ei olisi aika riittänyt vielä bodyjen vääntämiseen. 

 Loput vaatteet tein sitten väritoiveita kuunnellen.
H&M body, ja sen kanssa hiekanväriset haaremihousut. 
Kestovaippakaupan ihanan pehmeää velouria. Koko 62, eli heti saa 
ottaa käyttöön kevään viileille ilmoille. 

Housujen kanssa tein nallepaidan, velourin väri on kitti. 
Nalle on samaa velouria kuin housut. Resorit eivät luonnossa ole noin
eri väriset, nämä yöllä pimeässä otetut kuvat eivät oikein tee oikeutta vaatteille...
varsinkaan kun kamera ja kuvaajakaan eivät ole mitään ammattitasoa...

Tässä vielä kuva nallesta. Jalat ovat irti. 

Sitten vielä 68cm collegepuku. Paita ei oikeasti ole noin
valkoinen, vaan selvästi beige. Itse asiassa tummempi kuin 
tuo kitin värinen velourpaita. 


Tällainen paketti siis menossa ystävälle, toivottavasti kelpaa. =)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti