perjantai 16. maaliskuuta 2012

Keskiyön ompeluksia

Katselin illalla rauhassa leffaa ja touhuilin mitä huvitti. 
Kunnes sitten tajuntaan iski, että seuraavana päivänä (eli tänään) iltapäivällä
oli tulossa ystäväni lapsineen kylään toisesta kaupungista. Olin aiemmin jo ommellut 
heidän lapsilleen velourhousut ja lapset olivat niihin kovasti tykästyneet.
Tuli siis uusi tilaus, keltaiset housut molemmille. 
Olin jo aikoja sitten leikannutkin ne, mutta tuolla ne palat olivat odottaneet
muiden, ensin valmiiksi saatavien alla. Nyt ajattelin, että en kehtaa päästää
heitä meille ilman, että housut ovat valmiit. 
Niinpä istahdin yhdentoista aikaan koneelle ja surauttelin housut. 
Pojalle olin leikannut valmiiksi jo paidankin housuihin sopivaksi,
joten ompelin sitten senkin valmiiksi.




Pitihän siskollekin sitten tehdä paita. Ruskeasta apilakankaasta tuli
funny sleeves -paita koossa 116cm. Keltainen pääntien kanttaus
yhdistää paidan mukavasti keltaisiin housuihin. Tähän paitaan en
enää jaksanut applikoida mitään. Kun vaatteet olivat valmiit, oli
kello jo 3 yöllä ja herätys oli sitten seitsemältä. 

Onneksi olivat mieluiset, ja uusia tilauksiakin tuli heti. =)

Kuvat muuten ovat melko suttuiset, nappasin ne nopeasti silloin
kolmelta yöllä kun ei tuo valo ollut oikein parhaimmillaan...

3 kommenttia:

  1. Varmasti mieluiset setit saajilleen. Että jaksoitkin noin myöhään väkertää ja noin onnistuneesti! Mulla ei koskaan onnistu nuo yöompelukset ilman että puolet ajasta saa olla ratkoja kourassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miten sä Henna jaksat touhuta vähilläkin yöunilla? mä kun en yksinkertaisesti toimi!! laahustan ympäri taloa enkä saa mitään aikaiseksi ja silmät on puoliummessa. Sulla on varmaan jotain sala-akkuja joita käytät? :D

      Ihana toi keltainen väri! ja toi apilapaita on tosi kiva! tykkään paljon tosta kankaasta, ehkä joku kuva olis pilannut sen ;)

      t kirsi (täältä joutsasta)

      Poista
  2. Kiitos kauniista kommenteista =) En mä ihan joka yö jaksaisikaan tuolla lailla valvoa, ehkä joskus nuorempana, mutta ei enää. Eilen ryömin peiton alle jo kymmeneltä ja laitoin kiltisti silmät kiinni. Nyt sitten taas jaksaa. =)

    Setit olivat mieluisat, pojan housujen vyötärö olisi saanut olla vähän tiukempi, mutta en saanut korjata niitä kun ei hetkeksikään voinut ottaa jalasta pois. =) No, kasvaahan käyttäjä onneksi ja pysyivät ne sentään jalassa. =)

    VastaaPoista